keskiviikko 3. syyskuuta 2008

Pienen pienet sukat

Puikoilla on ollut yhtä aikaa kolme neulomusta. Ensimmäisenä niistä valmistui Sukkasadon alkamisen myötä vauvan sukat. Nämä ovat muuten ensimmäiset tämän kokoluokan sukat, jotka olen neulonut. Valmiit sukat tuntuvat mahdottoman pieniltä, aika äkkiä näköjään unohtuu kuinka minimaaliset jalat vauvoilla on.


Tekniikkapuolella opiskelin minisukkien myötä tiimalasikantapään tekemistä. Aluksi käytin apuna Ullan ohjetta. Ensimmäisen sukan kantapään purin neljä kertaa ja meinasin jo unohtaa koko tiimalasin. Lähdin kuitenkin vielä tutkailemaan nettia lisäavun toivossa ja löysin wrap and turn -ohjeen. Sen avulla tein viidennen yrityksen, joka onnistui edellisiä paremmin, vaikkakaan ei ole aivan priimaa.


Toiseen sukkan sain tehtyä tiimalasikantapään yhdellä kerralla ja kohtuullisella lopputuloksella. Aikaa kantapään värkkäämiseen kylläkin meni enemmän kuin ikinä kehtaan tunnustaa. Olen tyytyväinen, etten jättänyt leikkiä kesken, vaikkei se kaukana ollutkaa. Tiimalasikantapää kun onnistuessaan on mukavan näköinen. Ehdin varmaan tehdä asian tiimoilta lisäharjoituksia vielä Sukkasadon aikana.



Malli: Supervauvan polvisukka, Uhoava gnu

Lanka: Austerman Step

Puikot: 2,5 ruusupuiset sukkapuikot

5 kommenttia:

Pikku pikku kirjoitti...

Ei tarvii tosiaan vauvelin sukkien suurensuuria olla. Mullakin tuotti aluksi hankaluuksia tuon tiimalasikantapään opettelu, en meinannu millään tajuta mutta valkenihan se viimein ku yks kaveri neuvo kädestä pitäen miten se käyttää.

MariL kirjoitti...

Heh, ihana tuo hiiri tuossa kuvassa - sehän osoittaa sormellaan suoraan sitä tiimalasikantapäätä. :) Onko sattumaa vai tarkoituksella? ;) Ihanat sukat!

Matleena kirjoitti...

Kiertelen tässä tutustumassa sukkasadon korjaajiin ja taidan olla blogissasi eka kerran. Kivat sukat olet tehnyt vauvalle. Minullakin on vähän hakemisessa tuo tiimalasikantapää, tulee niin harvoin sitä tehtyä. Mutta nytpä päätin, että Sukkasadon aikana teen ainakin yhdet sellaiset.

Sanni kirjoitti...

Kiitos kommenteista! Rohkaisevaa kuulla, ettei kaikilla muillakaan ole onnistunut tuo tiimalasikantapään tekeminen ihan noin vain :)

Hiiri osoittelee kantapäätä sattumalta. Älykäs hiiri, kun hoksasi asettaa itsensä juuri tuohon paikkaan ;)

tiinaf kirjoitti...

Ihanat sukkaset!
Minullakin jää tiimalasikantapäät tekemättä. Siitä tulee ainakin omaan kinttuuni aivan liian piukka. Pitääpä joskus vielä uudelleen kokeilla...