Tarkoituksena oli ostaa olohuoneeseen lamppuja. Niiden sijaan kiikutin kassalle kaksi vyyhtiä villalankaa. Vyyhdit kiertyivät keriksi ja kerät muuttuivat lapasiksi. Ensin Juniorille paksut lapaset pakkaspäiviin:
Lanka: Morjärv Ullspinneri:n 100 % villalanka
Puikot: 8
Lanka on erinomaisen paksua ja haiskahtaa lampaalle. Lapaset ovat pehmeät ja juuri niin lämpimät kuin langan perusteella osasin kuvitella. Ja näin paksulla langalla valmista tulee nopeasti, oikeastaan ihan huomaamatta. Kiilaton peukalo tuntui aluksi vähän tököltä, mutta paksuihin vanttuisiin se passaa kuitenkin. Vielä on mietinnässä pitäisikö omat lapaset koristella jotenkin, esimerkiksi jonkinlaisella virkatulla kukantekeleellä. Harmi, etten ostanut lankaa enempää. Toivottavasti sitä on saatavilla vielä seuraavallakin Haaparannan reissulla.
Neulomuksitta ei ole jäänyt kolmaskaan perheenjäsen. Miehen lähestyvää syntymäpäivää silmälläpitäen olen kutonut hänelle Tychus -pipon.
Lanka: Novita Aino
Puikot: 5
Pipo on vielä paketissa, joten nalle saa toimia mallina. Ilmeestä päätellen se osaisi kuvitella itselleen mieluisampaakin hommaa kuin sohvalla pipo silmillä istuskelu.
