torstai 22. marraskuuta 2012

Palanen aurinkoa

Marraskuu ja toinen toistaan seuraavat harmaat päivät.Huoh... Onneksi ripeä Itellan mies oli sadesäistä välittämättä nakannut SmartPost-laatikkoon kangasta, joka tuo mieleen auringon ja appelsiinit.

Lapset tarvitsisivat sisähousuja ja muutaman peruspaidan, mutta minä... no, otin aurinkokankaan käsittelyyn ja tein itselleni takin.

Eurokankaasta ei löytynyt ainokaistakaan oranssia vetoketjua, joten nappasin mukaani punaisen. Pidempihän se olisi saanut olla, mutta menköön näin. Ja vaikka olen jostakin saanut päähäni, ettei lyhyt nainen saa käyttää pitkiä yläosia, niin sellaisempa juuri tein. Saatan olla niin hurja, että teen vielä toisenkin, niin omalta tämä vaate tuntuu. Seurakseen takki huutelee farkkulegginssejä, jotka jo kankaana majailevat jossakin vaatekomeron kätköissä. Hitunen aikaa ja valoa sekä vähemmän flunssaa, kiitos, niin jospa nekin joskus valmistuisivat.




Kaava: Ottobre 5/2012 
Kangas: oranssi joustofrotee

torstai 1. marraskuuta 2012

Harmaata, harmaata

Viimeisimmässä Ottobre Womanissa (5/2012) oli useampiakin mieleenkiintoisia kaavoja. Aikaisemmin syksyllä hankkimani harmaa trikoo huuteli haluavansa pallohelmaiseksi mekoksi, joten ilman suurempaa pohdintaa otin tämän kaavan ensimmäiseksi käsittelyyn.

Kuva ei oikein kerro totuutta mekosta, kuvaaja kun meni ottamaan pikaotoksen yläviistosta (hyvä hovikuvaaja on edelleen haussa). Helma on selvästi pallomainen, vaikka se ei tässä kuvassa oikein siltä näytäkään. Värinsä ansiosta mekko on helppo yhdistellä erilaisten asusteiden ja neuletakkien kanssa. Tässä kaverina ovat valkoinen huivi ja sähkönsiniset sukkahousut. Varsin toimistokelpoinen yhdistelmä tuli myös, kun yhdistin vaatteeseen mustat sukkahousut ja vaaleanpunaisen neuletakin.

Kaavaa muokkasin hihojen osalta leveämmäksi, vaikka järin leveät eivät hihat siltikään ole. Kaula-aukkoa pienensin hieman, vähempikin pienentäminen olisi riittänyt. Helman rypytin ohjeen mukaan framilonilla ja kanttasin. Seuraavaan versioon taidan tehdä laiskan naisen version: perinteisen kuminauhakujan.




Kaava: Ottobre 5/2012
Kangas: trikoo