torstai 31. maaliskuuta 2011

Keskimmäisen kevätlakki

Neuloin viime vuonna keskimmäiselle pojalle - silloiselle kuopukselle - lakin sinisestä Duetista. Lankaa jäi jonkin verran jäljelle, joten ostin syksyllä sinisen kaveriksi ruskean kerän. Meni syksy, meni melkein talvikin, mutta langat vain majailivat muovilaatikon kätköissä. Kevään tullen sain ne viimein puikoille. Tuloksena pojalle perus(hyvällä)mallilla tehty kevätlakki:


Malli: Novita
Lanka: Duet (puuvilla / merino)
Puikot: 4 mm

Virheenkin sain lakkiin värkättyä, tarkasti jos katsoo, niin tuosta kuvasta se näkyy ;)

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Pikkupakkasiin


Olen pyöritellyt syksyllä ostettua violettia lankavyyhtiä silloin tällöin kädessäni ja miettinyt mitä siitä tekisin. Lopulta asian ratkaisi kevät, joka muistutti suosikkilakkini olevan liian paksu pikkupakkasiin.

Tarkoitus oli kutoa tämä lakki uusimmasta Ullasta. Juniorit, mokomat, saivat kuitenkin parahiksi hajoitettua printterin, joten ohjeen tulostaminen jäi haaveeksi. Siispä säveltämään, vaikka taitoa sellaiseen on vähänlaisesti. Ja kerrankin itse pähkäillyllä mallilla tuli juuri sellainen lopputulos, jota silmukoita luodessani ajattelinkin. Lakki on, no, kuin minulle tehty. Ja onneksi kirjoitin nuotitkin muistiin.








Malli: oma perusmyssy

Lanka: Cascade 220

Puikot: 3,5 mm



Pakkasviikon pelastus

Vietimme helmikuisen pakkasviikon Vuokatissa. Suunnitelmissa oli ulkoilua ja ulkona pakkasta pahimmillaan -37 astetta. Sisukkaasti käväistiin pikapyrähdyksiä pulkkamäessä, mutta sisähommiksihan se enimmäkseen meni. Sikäli hyvä homma, että sain tehtyä kovaan tarpeeseen perussukat, jotka ovat olleet niin ahkerassa käytössä, etten ole muistanut aikaisemmin edes kuvata.

Malli: perussukka
Lanka: Fabel
Puikot: 2,5 mm

Akuutti sukkapula tämän neulomuksen myötä helpotti hieman, mutta ei parantunut kokonaan. Lankavarastossakin on sukkalankakerä poikineen (ja serkkuineen ja pikkuserkkuineen...), joten omien jalkojen sukittaminen ei ole kuin ajasta ja viitseliäisyydestä kiinni.