sunnuntai 3. helmikuuta 2008

Pipopaja

Ennen joulua etsiskelin Ravelrystä mukavia pipomalleja joululahjapipoa varten. Malli löytyi, lanka löytyi, mutta aikaa ei. Joulukuun kiireissä sain aikaiseksi vain vaivaisen piponalun, vaikka tämä malli on todella nopea neuloa.
Joulukuulta mieleeni jäi kuva Mambosta kummallisen narumaisena lankana. Nyt kun otin pipon uudelleen käsittelyyn, alkoi lankakin tuntua langalta. Punaisesta piposta tuli itselleni liian iso. Melkein jo purinkin sen, mutta jätin ainakin vielä purkamatta. Ehkäpä tällekin päähineelle koti löytyy, vaikka joulu jo menikin.

Lanka: Novita Mambo, 1 kerä (100 g)
Puikot: 6 suorat puikot + sukkapuikot
Jäin koukkuun tähän pipomalliin ja niinpä neuloin toisenkin. Tällä kertaa muistin silmukoita luodessani, ettei pääni ole ihan keskivertokokoa. Harmaasta lakista tulikin sopiva ja todella mieluinen. Napin taidan vielä vaihtaa suuremmaksi, kunhan pääsen nappiostoksille. Nyt nappasin molempien lakkien napit vanhasta talvitakista. Innostuin mallista niin, että jos kaappieni kätköstä olisi löytynyt valkoista lankaa, minulla olisi nyt senkinvärinen versio käyttöä odottelemassa. On enemmän kuin luultavaa, että sellainen vielä tämän talven aikana muuttaa hattuhyllyllemme.

Lanka: Novita Aino, puoli kerää (n. 50 g)
Puikot: 6 suorat puikot + sukkapuikot