maanantai 23. kesäkuuta 2008

Melkein Möbius

Tutkailin lankavarastojani vakaana aikomuksena kutoa Möbius-huivi, mutta heti alkumetreillä selvisi, että haluankin hieman erilaisen, mutta kuitenkin hartioilla pidettävän huivin. Erona ohjeeseen on oikeastaan vain, että halusin huovista kaksivärisen, enkä ommellut huivin päitä yhteen, vaan yhdistin ne vain yläosastaan. Turkkilaista neulosta oli mukava ja joutuisa kutoa. Pinnasta tuli elävä, eikä liian reikäinen.

Kudoin huivin Novitan Oliviasta, joka tuntui aluksi tuskastuttavan halkeilevalta langalta, mutta ehkä kyseessä olikin neulomistauon tuottama tunne. Lanka on mukavan pehmeää ja varsinkin sinisessä on jännä mattapintainen kiilto. Alla olevassa kuvassa huivissa ei ole vielä lopullista kiinnitystä (nappi) paikallaan.


Lanka: Novita Olivia, n. 200 g

Puikot: 4,5

Huivi tuli valmiiksi juhannuksena, joten sen kunniaksi vihtakin samassa kuvassa:





Vaikuttaa vahvasti siltä, että tästä neulomuksesta tuli käyttökapine. Kovin julkisilla paikoilla se ei ole vielä näyttäytynyt, mutta useampana aamuna olen hipsinyt kotosalla huivi yöpaidan päällä. Koskapa rakas - mutta kovasti kauhtunut - yöpaita ei ole blogiin sopivaa kuvamateriaalia, jätän suosiolla moiset tosielämän kuvat pois.

perjantai 13. kesäkuuta 2008

Kukaton kukkamekko

Vaatekaapistani ei löydy montakaan näin värikästä vaatekappaletta.

Liekö alkukesä saanut pääni pyörälle? Kangas on kuitenkin kovasti mieleinen, samoin lopputulos. Tämä kuvakulma näyttää piilottavan mahan melko hyvin. Mekon mallista johtuen luulen mahtuvani siihen vielä loppukesästäkin. Ja onhan trikoo joustava materiaali.

Purkamista tulin tehneeksi aika reilusti ottaen huomioon, että mekko on varsin perusmallia. Ehkä tästä voisi oppia myös sen, ettei puolen yön jälkeen kannata ommella - onnistumisen mahdollisuudet ovat siihen vuorokaudenaikaan minimaaliset. Siinä mielessä iltaompelu onnistuu hienosti, ettei Juniori näytä heräävän ompelukoneen ääneen, vaikka surisuttelen sitä makuuhuoneen seinän takana.

Etukäteen epäilin kovasti, että hihojen tekeminen saattaa ylittää osaamiseni. Yllättävän helppo ne oli kuitenkin tehdä, joten kannatti yrittää. Ennen kauluksen ompelemista aloin pohtia saanko sen istumaan sopuisan näköisesti, mutta onneksi senkään asian kanssa ei tullut hankaluuksia.




Malli: Moda 3/2008
Kangas: löytölaarista silmiin pistänyt triikoonpala

Jossakin vaiheessa sovittelin mekkoa peilin edessä ja sanoin Juniorille: -Katso mitä äidillä on päällä. Poika vilkaisi minua nopeasti ja kommentoi: - Kukkia. Olkoon tämä siis kukaton kukkamekko.