lauantai 31. joulukuuta 2011

Joululahjat, osa II

Tässä perheessä hameita ei käytä kuin minä, mutta onneksi on kummityttö, jolle voi surautella vaaleanpunaisia unelmia. Tyttö on innostunut käyttämään hameita, ne kun on housuja näppärämpi pukea itse. 

Hame on perusmallia, mutta ilman ohjetta ei tätä kuitenkaan väsännyt. Hyvä niin, muuten olisin luultavasti tehnyt kuminauhakujan taittamalla kujan hameen yläosasta. Tuloksena olisi ollut turhan paksu vyötäröosa. Nyt kuminauhakuja on tehty puuvillasta, joten vyötärö ei ole tönkkö. Kangas on minusta vallan ihana, taitaa olla Hilcon. Ja vaikkei sitä kukaan näekään, niin itseäni ilahduttaa, kun tiedän, että hameen nurjalla puolella on suikale kaunista puuvillaa.

 Ohje: Ompele kaunista lapselle -kirjasta
Kangas: samettia



Ompelin lahjaksi myös muutaman kauppakassin paksuhkosta puuvillasta. Kassit menivät innokkaille sukankutojille, joten kätkin niiden sisään pari kerää Fabelia.


Muutama joululahja on vielä esittelemättä, mutta ehtiihän sitä ensi vuonnakin :) 

Hyvää uutta vuotta!

Ei kommentteja: