torstai 2. helmikuuta 2012

Pakkassukat

Siinä vaiheessa, kun ulkolämpötila alkoi kieppumaan parissakymmenessä miinusasteessa, mieleeni muistuivat jo syksyllä kudotut (ja päättelemättä jääneet) paksut polvisukat. Nämä on tehty Lennun pajan Raahelangasta. Lanka on kehrätty lähialueen lampaanvillasta lähialueen kehräämössä ja värjätty käsin. Värisävyt tulevat vanhan Raahen puutalojen sävyistä. Langassa on lanoliini jäljellä. Sitä olikin niin reippaasti, että puikot joutuivat sukkien valmistuttua pesuun. Kuivankoppuroille käsilleni lanoliini teki hyvää.

Ostin langan käsityömessuilta ja sain samalla ohjeen Raahe-sukkiin. Muuntelin ohjetta siten, että neuloin sukat kärjestä aloittaen magic loop -tekniikalla polvisukkapituisiksi. Ohjeen mukaan sukat neulotaan varresta alkaen ja lyhyemmällä varrella. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun neuloin sukat varpaista aloittaen. Lähdin liikkeelle kutakuinkin suunnittelemattomasti. Selailin Ullasta erilaisia tapoja tehdä aloitus. Tutkailin samalla minkälaisia vaihtoehtoja kantapään tekemiseen on. Lopulta vain valitsin aloitustavan ja päätin palata kantapääproblematiikkaan myöhemmin. Purin sukan aloituksen useamman kerran, koska en meinannut saada siitä siistiä. Viimein aloitus oli kelpuutettava, vaikkei sukan kärjestä tullut niin hyvä kuin halusin. Tässä välissä kirjastosta tuli tekstiviesti, joka ratkaisi kantapääongelman. Tein sen Varpaista varteen -kirjan ohjeen mukaan. Kantapäästä tuli hyvin istuva, vaikka se näyttääkin pussittavalta silloin, kun sukka ei ole jalassa. Mallineule on Raahesukkien ohjeen mukainen, mutta tein pohjelevennykset nurjien raitojen kohdalle.

Sukat ovat oikein lämpimät, juuri omiaan parinkympin pakkasiin. 



Malli: Lennun pajan Raahe-sukka yllä mainituin muutoksin
Lanka: Raahelanka
Puikot: 3,5 mm

Yksivuotiaskin tarvitsi paksut sukat, jotta varpaat eivät paleltuisi talvikengissä, joiden vuorin veljet ovat melko tehokkaasti kävelleet littaan. Näitä sukkia varten lähdin lankaostoksille Oulun uusimpaan lankakauppaan. Lapsista kaksi oli mukana. Heistä vanhempi ryntäili lankahyllyltä toiselle ja nuorempi yritti kaataa virkkuukoukkutelineen. Päädyin siis hetkeäkään harkitsematta ostamaan tarjouslankaa, josta neuloin nämä lämpimät, mutta... vähemmän kauniit raitasukat.


Malli: oma perussukka
Lanka: JärboGarn Raggi
Puikot: 4 mm

1 kommentti:

Ingi kirjoitti...

Kivoja lämpimiä sukkia! Joku muukin on kehunut Raahelankaa.Harmittaa, kun en ostanut sitä messuilta mukaan, vaikka pyöritinkin kädessä. JärboGarnia on kyllä odottamassa.