torstai 18. joulukuuta 2008

Tonttupuuhia

Tänä jouluna aioin tehdä muutaman lahjan itse ja onneksi löysin siihen aikaakin. Ystävälleni halusin kutoa jotakin punaista. Uusimmasta Ullasta löysin pipomallin, jota halusin kokeilla. Tässä karussa keinovalossa kuvattuna Amin pipo:

Malli: Amin pipo (Ulla)
Lanka: Sandnes Garn Alfa, n. 100 g
Puikot: 6 mm

Mielistyin pipon malliin niin paljon, että hankin Alfaa vielä kahteen pipoon. Toinen punainen pipo on tarkoitus saada valmiiksi vielä ennen joulua ja kolmannen (joka ei sentään tule olemaan punainen) teen itselleni joulun jälkeen. Pohdinnassa on, josko tekisin omasta pipostani hieman simppelimmän jättämällä lakin yläosan palmikot pois.

Lapsena suosikkilapaseni olivat lovikat, muita lapasia en olisi huolinutkaan mikäli olisin saanut itse päättää. Kaikista eniten pidin punaisella koristelluista lapasista. Tähän mennessä en ollut kutonut itse yhtään paria lovikkalapasia, joten asiatila oli syytä korjata. Istuskelin muutaman hetken sohvalla puikot ja lankakerä seuranani ja niin valmistuivat pukinkonttiin lämpimät lapaset.

Malli: Lovikkalapanen, esim. Novita syksy 2007
Lanka: Morjärv Ullspinneri:n lovikkalanka (100 % villa)
Puikot: 8 mm

Kuvausrekvisiittana on ensimmäinen omaan kotiimme hankittu joulukuusi. Aikaisemmin olemme viettäneet jouluaaton jomman kumman vanhempien luona, joten kuusta ei ole tullut itselle laitettua. Nyt päätimme viettää aaton omassa kodissa ja omassa rauhassa. Esikoispoika odottaa jo malttamattomana, koska pääsisi ripustelemaan itse valitsemansa kuusenkoristeet paikailleen.

3 kommenttia:

MariL kirjoitti...

Hyvää joulun aikaa sinulle!

Sanni kirjoitti...

Kiitos & hyvää uutta vuotta!

Pikku pikku kirjoitti...

Kiitos mekkokehuista! No ei tuo mekko munkaan pötykkävartaloa varsinaisesti imartele, mut en välitä, hehe! Toinen on jo puikoilla. =)

Mullei oo tullut raskauskiloja, mutta talveksi on vararavintoa kertynyt ku kesän lenkkeilyrupeaman jälkeen on nuo urheilut jääneet.. Noo, sehän alkaa uusi vuosi, niin sitähän vois taas luvata alottaa terveellisemmän ja liikunnallisemman elämän.