torstai, 2. helmikuuta 2012

Pakkassukat

Siinä vaiheessa, kun ulkolämpötila alkoi kieppumaan parissakymmenessä miinusasteessa, mieleeni muistuivat jo syksyllä kudotut (ja päättelemättä jääneet) paksut polvisukat. Nämä on tehty Lennun pajan Raahelangasta. Lanka on kehrätty lähialueen lampaanvillasta lähialueen kehräämössä ja värjätty käsin. Värisävyt tulevat vanhan Raahen puutalojen sävyistä. Langassa on lanoliini jäljellä. Sitä olikin niin reippaasti, että puikot joutuivat sukkien valmistuttua pesuun. Kuivankoppuroille käsilleni lanoliini teki hyvää.

Ostin langan käsityömessuilta ja sain samalla ohjeen Raahe-sukkiin. Muuntelin ohjetta siten, että neuloin sukat kärjestä aloittaen magic loop -tekniikalla polvisukkapituisiksi. Ohjeen mukaan sukat neulotaan varresta alkaen ja lyhyemmällä varrella. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun neuloin sukat varpaista aloittaen. Lähdin liikkeelle kutakuinkin suunnittelemattomasti. Selailin Ullasta erilaisia tapoja tehdä aloitus. Tutkailin samalla minkälaisia vaihtoehtoja kantapään tekemiseen on. Lopulta vain valitsin aloitustavan ja päätin palata kantapääproblematiikkaan myöhemmin. Purin sukan aloituksen useamman kerran, koska en meinannut saada siitä siistiä. Viimein aloitus oli kelpuutettava, vaikkei sukan kärjestä tullut niin hyvä kuin halusin. Tässä välissä kirjastosta tuli tekstiviesti, joka ratkaisi kantapääongelman. Tein sen Varpaista varteen -kirjan ohjeen mukaan. Kantapäästä tuli hyvin istuva, vaikka se näyttääkin pussittavalta silloin, kun sukka ei ole jalassa. Mallineule on Raahesukkien ohjeen mukainen, mutta tein pohjelevennykset nurjien raitojen kohdalle.

Sukat ovat oikein lämpimät, juuri omiaan parinkympin pakkasiin. 



Malli: Lennun pajan Raahe-sukka yllä mainituin muutoksin
Lanka: Raahelanka
Puikot: 3,5 mm

Yksivuotiaskin tarvitsi paksut sukat, jotta varpaat eivät paleltuisi talvikengissä, joiden vuorin veljet ovat melko tehokkaasti kävelleet littaan. Näitä sukkia varten lähdin lankaostoksille Oulun uusimpaan lankakauppaan. Lapsista kaksi oli mukana. Heistä vanhempi ryntäili lankahyllyltä toiselle ja nuorempi yritti kaataa virkkuukoukkutelineen. Päädyin siis hetkeäkään harkitsematta ostamaan tarjouslankaa, josta neuloin nämä lämpimät, mutta... vähemmän kauniit raitasukat.


Malli: oma perussukka
Lanka: JärboGarn Raggi
Puikot: 4 mm

perjantai, 20. tammikuuta 2012

Kirjoneulekokeilu

Jo pidemmän aikaa minun on tehnyt mieli neuloa kirjoneuletta. Kynnys aloittaa on ollut korkea: edellisesta kirjoneulekokeilusta on aikaa, no, parikymmentä vuotta. Sitten näin nämä Aulin neulomat lapaset ja päätin yrittää jotakin samanlaista, mutta paljon, paaal-jon helpompaa. Kirjoneuletta vain raitoina - ja raitojen välissä reilusti yksiväristä sileää.



Malli: oma, kirjoneulekuvio täältä
Lanka: Hjertegarn Lima
Puikot: 4 mm

Kirjoneuletta oli kiva tehdä, vaikka kovin hitaasti se minulta kävi. Toisaalta, hidashan olen kutomaan muutenkin. Kerrankin maltoin tehdä pienen mallitilkun ja niinpä sain lakin ympäryksestä heti ensimmäisellä kerralla juuri oikean kokoisen. Itselle muistiin, että mikäli kehittelen tätä lakkimallia edelleen, resorin jälkeen voisi lisätä silmukoita reilummin (tässä vain kirjoneulekuvion vaatimat lisäykset). Lisäksi lakilla voisi olla korkeutta muutama sentti enemmän. Mutta kirjoneule. Sitä kannattaa testata uudelleenkin.

lauantai, 31. joulukuuta 2011

Joululahjat, osa II

Tässä perheessä hameita ei käytä kuin minä, mutta onneksi on kummityttö, jolle voi surautella vaaleanpunaisia unelmia. Tyttö on innostunut käyttämään hameita, ne kun on housuja näppärämpi pukea itse. 

Hame on perusmallia, mutta ilman ohjetta ei tätä kuitenkaan väsännyt. Hyvä niin, muuten olisin luultavasti tehnyt kuminauhakujan taittamalla kujan hameen yläosasta. Tuloksena olisi ollut turhan paksu vyötäröosa. Nyt kuminauhakuja on tehty puuvillasta, joten vyötärö ei ole tönkkö. Kangas on minusta vallan ihana, taitaa olla Hilcon. Ja vaikkei sitä kukaan näekään, niin itseäni ilahduttaa, kun tiedän, että hameen nurjalla puolella on suikale kaunista puuvillaa.

 Ohje: Ompele kaunista lapselle -kirjasta
Kangas: samettia



Ompelin lahjaksi myös muutaman kauppakassin paksuhkosta puuvillasta. Kassit menivät innokkaille sukankutojille, joten kätkin niiden sisään pari kerää Fabelia.


Muutama joululahja on vielä esittelemättä, mutta ehtiihän sitä ensi vuonnakin :) 

Hyvää uutta vuotta!

tiistai, 27. joulukuuta 2011

Joululahjat, osa I

Useaksi jouluksi olen suunnitellut tekeväni itse lahjoja, vaan suunnitelmaksihan se on usemmiten jäänyt. Tällä kertaa meni paremmin - käärin pakettiin muutaman itse tehdyn korun, pari pientä ompelusta ja muutamat lapaset. Ja kuten arvata saattaa, öisten väkerryshetkien tulokset on myös öiseen aikaan kuvattu. Kuvien laatu on siis erinomaisen heikko, mutta ainakin jää itselle mieleen mitä tuli tehtyä :) 

Ensimmäisenä esittelyyn pääsevät korut. Pidän kovasti puuhelmistä, joten värkkäilin niistä kaksi kaulakorua.

Ensimmäiseen inspiraatio täältä ja ohje täältä. Materiaalina kahdenkokoisia ja -värisiä puuhelmiä sekä vahattua puuvillanauhaa (jota pitikin olla yllättävän pitkä pätkä!).




Alemmassa kaulakorussa on myös käytetty kahdenkokoisia puuhelmiä, mutta kokoeroa niissä on reilummin. Nuo isommat helmet ovat melko jytkyjä, halkaisija on 30 mm. Pienemmissä taisi olla 12 mm. Tein helmet korutarvikekaupan sivuilla näkemäni kuvan perusteella. Pidän erityisesti näiden puuhelmien pintakuvioinnista. Muutamia helmiä jäi vielä käyttämättä. Niistä taidan kasata itselleni rannekorun.

maanantai, 19. joulukuuta 2011

Vihainen lintu

Jo varhain syksyllä noteerasin, että vanhin poika tarvitsee uuden lakin. Mietin jo mallinkin valmiiksi. Syksy kului, oli aika lämmintä. Vanha puuvillapipo oli tarpeeksi paksu. Mutta tokihan se lopulta tuli, se vähän kylmenpi ilma. Ja samaan aikaan oli yhtä jos toistakin muuta tekemistä. Ja oli pojalla valtava innostus vihaisiin lintuihin. Ja tuli Yhteishyvä, jossa oli tehty paksu pipo isoilla puikoilla. Ja mielen perukoilla välkkyi Lapaskuun aikana nähdyt lapaset. Että jätin sitten sen aikaisemman pipomalliajatuksen odottamaan tulevia ja istuskelin pari hetkeä sohvannurkassa paksujen puikkojen kanssa.




Malli: oma, vaikutteita runsain mitoin kuten yllä mainittu
Lanka: Novita Kelo (punainen ja valkoinen), Novita Huopanen (musta) ja Cascade 220 (keltainen)

Poika tykkää ja äiti on tyytyväinen, ettei lapsen pää palellu.

tiistai, 15. marraskuuta 2011

Alpakkaa

Sisko toivoi synttärilahjaksi pipoa ja löysi itse sopivan mallinkin. Ostin lakkiin Oulun käsityömessuilta unelmanpehmeää paksuhkoa alpakkaa ja aloin hommiin. Neulominen oli tällä kertaa todella mukavaa. Lanka taisi olla pehmeintä, mitä olen koskaan neulonut. Lisäksi malli oli niin kiva, että haaveilen samanlaisesta päähineestä itsellenikin. Ehkäpä sitten, kun joululahjaneuleet on neulottu...

Lakissa on kaksinkertainen reunus, joten korvien ei pitäisi päästä paleltumaan talvisessa tuulessakaan. Ohjeen mukaan reunus ommellaan kiinni, mutta sen jätin tekemättä. Huomasimme nimittäin, että lakkia voi käyttää myös taittamatta reunusta, jolloin piposta tuli muodikkaan hiippamainen. Ja silloin, kun reunuksen haluaa taittaa, se näytti pysyvän hyvin paikallaan ompelemattakin.


Malli: Tekstiiliteollisuus
Lanka: vyötteetön paksuhko alpakka
Puikot: 3,5 mm

maanantai, 7. marraskuuta 2011

Sukkasadon viimeiset ja lapaskuun ensimmäiset

Käytän usein hametta talvellakin. Jotta sääret eivät tuimissakaan pakkasissa paleltuisi, neuloin paksusta langasta säärystimet hameen kanssa käytettäväksi.



Malli: Drops design
Lanka: Drops Eskimo, menekki kutakuinkin ohjeen mukainen
Puikot: 8 mm

Malli on yksinkertainen: ylös tulee vähän palmikkoa ja loppuosa onkin joustinta. Nopeaa, helppoa ja lämmittävää.

Lapaskuun alkajaisiksi neuloin vauvalle - anteeksi, nykyään yksivuotiaalle - paksut lapaset. Kämmenselän puolelle sain tehtyä kammottavan laatikkokuvioinnin, jota en edes viitsinyt kuvata. Seuraavia lapasia voisi hetken verran suunnitellakin, jotta lopputulos olisi enemmän silmää miellyttävä :) Näihinkin lapasiin tein uuden peukalosuosikkini, intialaisen peukalokiilan.


Malli: oma
Lanka: Drops Alaska
Puikot: 4 mm