tiistai 12. lokakuuta 2010

Kudottua ja ommeltua

Tänä vuonna - kerrankin - sain kudottua lapsille ensimmäiset lapaset ennen ensimmäisiä kylmiä ilmoja. (Lapasten bloggaaminen onkin sitten vähän viivästynyt.) Pojista vanhempi sai valita itse lapasten värin, joten ensimmäiset tänä syksynä kudotut lapaset ovat väriltään varsin heikosti lapselle sopivat. Alunperin valkoiset. Nykyään harmaat.





Malli: molemmissa lapasissa oma, valkoisten kuvioneule mallikirjasta
Lanka: Novita Nalle, valkoiset aloeveralla, ruskeat ilman
Puikot: 3 mm

Itselle valmistuivat violetit kämmekkäät, jotka ajattelin erityisesti edellisen postauksen viitan kanssa pidettäviksi. Kämmekkäiden nimi, Muhkia, kuvaa niitä hyvin. Muhkeat ovat ja lämpimät. Aluksi ajattelin, että lopputulos saattaa olla liian sekava, kun käsineisiin on käytetty palmikkoa, nostettuja silmukoita ja helmineuletta. Palmikko on kuitenkin kämmekkäiden ulkosyrjällä ja muut sisäpuolella, joten lopputulos ei ole niin levoton kuin epäilin. Samaan sarjaan kuuluu muuten myös kivannäköinen lakki.



Malli: Kotiliesi 25.8.2009
Lanka: Alfa, tasan kaksi kerää (eikä hitunen lisää olisi haitannut)
Puikot: 6 mm




Seuraavat sukat eivät esittelyä kaivanne. Mukava malli, mutta yllättävän isot näistä tuli. Toisaalta sehän on vain hyvä syy tehdä lisää vauvansukkia...




Malli: Tuulan sukat
Lanka: Jitterbug
Puikot: 2,5 mm

Viitan jämistä väkersin pienen laukun, jonka annoin lahjaksi. Malli on mukava ja kangastakin vielä jäljellä, joten toivon ehtiväni tehdä samanlaisen itsellenikin. Koristekukan ostin Oulun käsityömessuilta, josta olisin muuten löytänyt laukkuun puiset sangatkin. Harmi, että ehdin ommella laukun valmiiksi ennen messuja. Puisilla sangoilla laukku olisi käsilaukkumaisempi.












Malli: kirjasta Ihanat itsetehdyt laukut

Tuosta kirjasta muuten löytyy yksi jos toinenkin mielenkiintoinen laukkumalli, joten harkinnassa on pitäisikö kirja hankkia itselle siinä vaiheessa, kun lainakirja on palautettava kirjastoon.

Viimeiseksi vielä esikoiselle tehty raglanhihainen trikoopaita. Tein aikaisemmin tuosta keltaisesta kettukankaasta kuopukselle vauvanvaatteita ja halusin nyt kokeilla miltä kangas näyttää ruskean kanssa yhdistettynä. Ihan kivasti mielestäni onnistui, lopputulos ei ole liian vauvamainen. Ostin aikanaan kangasta niin pitkän pätkän, että sitä tosin riittää vielä varsinaisiin vauvanvaatteisiinkin kohtapuoleen saapuvalle tulokkaalle.



Malli: Ottobre